Women of the World - festivaali ja muita tapahtumia
Ensimmäisen kokonaisen viikon aikana osallistuimme kolmeen erilaiseen tapahtumaan.
Ensimmäinen oli "One billion rising" -juhla, jota kutsuisin jonkinlaiseksi mielenilmaukseksi. WHR:n edustus oli seuraavanlainen: Sumeera, Uma ja Chandrika (ei kuvassa), kaksi nepalilaista vapaaehtoista sekä me kaksi suomalaista. Meistä riippumattomista syistä odottelimme lähtöä noin kaksi tuntia ("few minutes") sillä seurauksella, että myöhästyimme tapahtumasta rutkasti.
Kokoontuminen oli vilkkaasti liikennöityjen teiden väliin jäävällä viheralueella ja tilaisuutta valvoi parisenkymmentä poliisia. Osallistujia oli noin 200 henkilöä, pääasiassa naisia. Saavuttuamme paikalle virallisesta ohjelmasta oli meneillään kuuden nuoren naisen tanssiesitys, jonka jälkeen oli vapaata tanssia. Tätä kesti 5-10 minuuttia, jonka jälkeen osa läsnäolijoista asettui ryhmäkuvaan - me suomalaiset mukaan luettuna. Megafoniin huudettiin iskulauseita, jota porukka toisti. Tämän jälkeen megafoniin paasattiin nepaliksi hieman enemmän, spontaanien puheenvuorojen muodossa. Onneksi banderollit olivat osittain englanniksi, joten jotakin käsitystä tapahtumasta saimme jo siellä ollessa. (Etukäteen meitä ei juurikaan informoitu tapahtuman sisällöstä.)
Torstaina osallistuimme WHR:n workshoppiin, jossa eri alueiden ryhmänohjaajat keskustelivat yksinäisten naisten hätärahastosta ja tukirahastosta. Tässä yhteydessä yksinäisillä naisilla tarkoitetaan leskien lisäksi myös eronneita ja naimattomia. Odotimme jonkinlaista aktiivista toimintaa, mutta koko päivä oli keskustelua. Paikalla oli reilu sata kurttaan tai sariin pukeutunutta, eri ikäistä naista. Workshopin järjestäjä oli Oxfam, joka on yksi WHR:n päärahoittajista.
Aamupäivästä oli alustuksia ja keskustelua kansalaisuudesta, sen tärkeydestä ja sen hakemisesta sekä WHR:n apurahan hakemisesta ja käytöstä. Alustuksissa ja keskusteluissa muistutettiin, että tärkeintä olisi rekisteroidä lapsen syntymä, koska myöhemmin se voi olla erittäin vaikeaa, erityisesti jos lapsen isä ei ole asiasta kiinnostunut tai on kuollut tai kadonnut. Ilman rekisteröintiä lapsi ei voi saada passia ja joutuu lopettamaan koulun 9-vuotiaana. Aikuisiällä se hankaloittaa monia asioita, sillä todella monessa paikassa kysytään passia. Nepalissa ei saa ilman passia edes sim-korttia. Myöskään yksinäisille naisille suunnattuja apurahoja ei voi hakea ilman kansalaisuutta.
Lounas oli osallistujille maksuton ja huomasin kerrankin annostelevani noutopöydästä sievän ja sopivankokoisen aterian - muut osallistujat pitivät huolen, että omalla lautasella oli ruokaa niin paljon kuin siihen mahtui. Lounaan jälkeen kerrottiin Oxfamin mobiilisovelluksesta, jossa on saatavilla muunmuassa tietoa kansalaisuudesta ja tärkeistä dokumenteista. Sovellus on nepaliksi, joten emme ladanneet sitä puhelimeen. Sovelluksen nimi on Thaha Chha eli englannin kautta suomennettuna "Tiedätkö?"
Loppupäivästä keskustelu jatkui koskien eri alueiden edustajien puheenvuoroja siitä, kuinka rahastosta saatu summa oli käytetty alueen yksinäisten naisten hyväksi. Keskustelussa puhuttiin myös rahaston kehittämisehdotuksista. Paikalla oli myös WHR:n Grand Old Lady, Lily Thapa, mutta emme jutelleet hänen kanssa. Valitettavaa oli myös, ettei meillä loppupäivästä ollut tulkkausta, lukuunottamatta keskustelun aiheen selventämistä.
Lauantaina oli hieman suurempi tapahtuma: Women of the World -festivaali Pulchowin yliopistokampuksella. Sen järjestäjä on British Councill ja sitä on järjestetty useissa eri maissa ympäri maailman, myös Suomessa. Kathmandussa festivaali oli toisen kerran.
Tapahtuma-alueelle tultaessa oli näyttely eri alojen pioneereista henkilöesittelyineen. Esimerkiksi ensimmäinen lentokapteeni, ensimmäinen poliisi, ensimmäinen vanginvartija jne.
Festivaalin ajaksi kampusalueelle oli pystytetty kojuja, joissa joko myytiin "reilun kaupan käsitöitä" tai kerrottiin eri järjestöistä, jotka toimivat seksuaalisuuden, ihmisoikeuksien, naisten oikeuksien tai muiden vastaavoien asioiden puolesta.
Festivaalin pääasia oli eri aiheita käsittelevät paneelit. Tarjolla oli englanninkielinen tulkkaus, jota varten sai käydä lunastamassa kuulokkeet. Teknisten haasteiden vuoksi suurin osa tulkkauksesta jäi kuulematta tai kovaäänisen nepalinkielisen puheen vuoksi en pystynyt keskittymään tulkkaukseen. Onneksi jotkut panelistit puhuivat myös englantia.
Ensimmäinen paneeli käsitteli tyttöjen ja naisten oikeuksia kokemusten pohjalta. Historiassa naisen ääni on vaiennettu patriarkaalisella ajattelutavalla. Naisten oikeudet ovat olleet huonot, koska niistä ei ole puhuttu. Edelleen useat tytöt ympäri maailman ovat syntymästä saakka heikommassa asemassa kuin pojat. Pojat saavat mennä ulos ja julkiselle paikalle yksinkin, mutta tytöt eivät. Nuorten naisten päätehtävä on ollut mennä naimisiin, synnyttää lapsia ja huolehtia kodista ja perheestä. Koulunkäynti on usein mahdotonta.
Pakistanilainen panelisti kertoi olleensa onnekas, sillä hän on rikkaasta perheestä ja siksi päässyt kouluun. Tavallisesti hänen kulttuurissaan tytöt eivät voi käydä koulua kuten pojat, joten hän koki olevansa etuoikeutettu. Naimisiinmenosta hän sanoi: "Emme me halua mennä nuorena naismisiin."
Toinen panelisti muistutti, että jokainen meistä on ensisijaisesti ihminen ja haluaa elää onnellista elämää. Se, että naisen tekemisiä rajoitetaan vain sen takia, että hän on nainen, on monen naisen onnellisuuden esteenä. Esimerkiksi jotkut harrastuksista ovat olleet sallittuja vani pojille. Työtä naisten oikeuksien parantamiseksi on tehty, mistä keskustelijat olivat kiitollisia ja tyytyväisiä. Eräs panelisti tiivisti loppuun hyvän iskulauseen: "Aika kuluu, se ei pysähdy! Siksi: Go ahead!" ja kehotti naisia tekemään nyt sen, mitä haluaa.
Toisessa paneelissa käsiteltiin seksuaalisuutta ja sukupuolta. Paneelin vetäjä oli WHR:n toiminnanjohtaja Sumeera Shrestha ja siihen osallistui mm. transsukupuolinen nainen ja seksuaalisen tasa-arvojärjestön aktiivi. Keskustelu oli nepalin kielellä, mutta tulkkauksesta sain sen verran selkoa, että seksuaalisuus ei Nepalissa enää ole tabu, vaan siitä voi puhua avoimestikin. Eräs panelisteista kertoi saavansa pääasiassa positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa siitä, että hän puhuu asioista avoimesti.
Ennen kolmatta paneelia oli jonkinlainen performanssi. Valitettavasti tulkkaus ei selventänyt esityksen syvintä olemusta meille, vaikka nepalinkielisiin osallistujiin esitys selkeästi puri. Jäljellä oli vielä kaksi paneelista, josta viimeistä emme jääneet seuraamaan. Kolmannen paneelin teema oli "girl power" ja osallistujat olivat alle 20-vuotiaita tyttöjä. Nuorimman osallistujan mielestä "girl power" on sitä, että tyttö tekee sen, mitä tahtoo - ei enemmän eikä vähempää, eikä sitä, mitä häneltä odotetaan. Mitään asioita ei tarvitsisi tehdä vain sen takia, että on tyttö. Ympäristön ja läheisten rohkaisevan ja hyväksyvän tuen vuoksi panelistit olivat uskaltaneet lähteä murtamaan rajoja kaikessa tekemisessään.
Festivaali olisi vielä jatkunut iltaan saakka ja siihen sisältyi myös workshoppeja ja oheisohjelmaa. Länsimaalaisina koimme kuitenkin olevamme enemmän sivusta seuraajia ja vierailijoita. Energia ei millään olisi riittänyt tutustumaan kaikkeen tarjontaan edes pintapuolisesti.
Ensimmäinen oli "One billion rising" -juhla, jota kutsuisin jonkinlaiseksi mielenilmaukseksi. WHR:n edustus oli seuraavanlainen: Sumeera, Uma ja Chandrika (ei kuvassa), kaksi nepalilaista vapaaehtoista sekä me kaksi suomalaista. Meistä riippumattomista syistä odottelimme lähtöä noin kaksi tuntia ("few minutes") sillä seurauksella, että myöhästyimme tapahtumasta rutkasti.
Kokoontuminen oli vilkkaasti liikennöityjen teiden väliin jäävällä viheralueella ja tilaisuutta valvoi parisenkymmentä poliisia. Osallistujia oli noin 200 henkilöä, pääasiassa naisia. Saavuttuamme paikalle virallisesta ohjelmasta oli meneillään kuuden nuoren naisen tanssiesitys, jonka jälkeen oli vapaata tanssia. Tätä kesti 5-10 minuuttia, jonka jälkeen osa läsnäolijoista asettui ryhmäkuvaan - me suomalaiset mukaan luettuna. Megafoniin huudettiin iskulauseita, jota porukka toisti. Tämän jälkeen megafoniin paasattiin nepaliksi hieman enemmän, spontaanien puheenvuorojen muodossa. Onneksi banderollit olivat osittain englanniksi, joten jotakin käsitystä tapahtumasta saimme jo siellä ollessa. (Etukäteen meitä ei juurikaan informoitu tapahtuman sisällöstä.)
Torstaina osallistuimme WHR:n workshoppiin, jossa eri alueiden ryhmänohjaajat keskustelivat yksinäisten naisten hätärahastosta ja tukirahastosta. Tässä yhteydessä yksinäisillä naisilla tarkoitetaan leskien lisäksi myös eronneita ja naimattomia. Odotimme jonkinlaista aktiivista toimintaa, mutta koko päivä oli keskustelua. Paikalla oli reilu sata kurttaan tai sariin pukeutunutta, eri ikäistä naista. Workshopin järjestäjä oli Oxfam, joka on yksi WHR:n päärahoittajista.
Aamupäivästä oli alustuksia ja keskustelua kansalaisuudesta, sen tärkeydestä ja sen hakemisesta sekä WHR:n apurahan hakemisesta ja käytöstä. Alustuksissa ja keskusteluissa muistutettiin, että tärkeintä olisi rekisteroidä lapsen syntymä, koska myöhemmin se voi olla erittäin vaikeaa, erityisesti jos lapsen isä ei ole asiasta kiinnostunut tai on kuollut tai kadonnut. Ilman rekisteröintiä lapsi ei voi saada passia ja joutuu lopettamaan koulun 9-vuotiaana. Aikuisiällä se hankaloittaa monia asioita, sillä todella monessa paikassa kysytään passia. Nepalissa ei saa ilman passia edes sim-korttia. Myöskään yksinäisille naisille suunnattuja apurahoja ei voi hakea ilman kansalaisuutta.
Lounas oli osallistujille maksuton ja huomasin kerrankin annostelevani noutopöydästä sievän ja sopivankokoisen aterian - muut osallistujat pitivät huolen, että omalla lautasella oli ruokaa niin paljon kuin siihen mahtui. Lounaan jälkeen kerrottiin Oxfamin mobiilisovelluksesta, jossa on saatavilla muunmuassa tietoa kansalaisuudesta ja tärkeistä dokumenteista. Sovellus on nepaliksi, joten emme ladanneet sitä puhelimeen. Sovelluksen nimi on Thaha Chha eli englannin kautta suomennettuna "Tiedätkö?"
Loppupäivästä keskustelu jatkui koskien eri alueiden edustajien puheenvuoroja siitä, kuinka rahastosta saatu summa oli käytetty alueen yksinäisten naisten hyväksi. Keskustelussa puhuttiin myös rahaston kehittämisehdotuksista. Paikalla oli myös WHR:n Grand Old Lady, Lily Thapa, mutta emme jutelleet hänen kanssa. Valitettavaa oli myös, ettei meillä loppupäivästä ollut tulkkausta, lukuunottamatta keskustelun aiheen selventämistä.
Lauantaina oli hieman suurempi tapahtuma: Women of the World -festivaali Pulchowin yliopistokampuksella. Sen järjestäjä on British Councill ja sitä on järjestetty useissa eri maissa ympäri maailman, myös Suomessa. Kathmandussa festivaali oli toisen kerran.
Tapahtuma-alueelle tultaessa oli näyttely eri alojen pioneereista henkilöesittelyineen. Esimerkiksi ensimmäinen lentokapteeni, ensimmäinen poliisi, ensimmäinen vanginvartija jne.
Festivaalin ajaksi kampusalueelle oli pystytetty kojuja, joissa joko myytiin "reilun kaupan käsitöitä" tai kerrottiin eri järjestöistä, jotka toimivat seksuaalisuuden, ihmisoikeuksien, naisten oikeuksien tai muiden vastaavoien asioiden puolesta.
Festivaalin pääasia oli eri aiheita käsittelevät paneelit. Tarjolla oli englanninkielinen tulkkaus, jota varten sai käydä lunastamassa kuulokkeet. Teknisten haasteiden vuoksi suurin osa tulkkauksesta jäi kuulematta tai kovaäänisen nepalinkielisen puheen vuoksi en pystynyt keskittymään tulkkaukseen. Onneksi jotkut panelistit puhuivat myös englantia.
Kata ja Kerstin keskittyvät kuuntelemaan
Ensimmäinen paneeli käsitteli tyttöjen ja naisten oikeuksia kokemusten pohjalta. Historiassa naisen ääni on vaiennettu patriarkaalisella ajattelutavalla. Naisten oikeudet ovat olleet huonot, koska niistä ei ole puhuttu. Edelleen useat tytöt ympäri maailman ovat syntymästä saakka heikommassa asemassa kuin pojat. Pojat saavat mennä ulos ja julkiselle paikalle yksinkin, mutta tytöt eivät. Nuorten naisten päätehtävä on ollut mennä naimisiin, synnyttää lapsia ja huolehtia kodista ja perheestä. Koulunkäynti on usein mahdotonta.
Pakistanilainen panelisti kertoi olleensa onnekas, sillä hän on rikkaasta perheestä ja siksi päässyt kouluun. Tavallisesti hänen kulttuurissaan tytöt eivät voi käydä koulua kuten pojat, joten hän koki olevansa etuoikeutettu. Naimisiinmenosta hän sanoi: "Emme me halua mennä nuorena naismisiin."
Toinen panelisti muistutti, että jokainen meistä on ensisijaisesti ihminen ja haluaa elää onnellista elämää. Se, että naisen tekemisiä rajoitetaan vain sen takia, että hän on nainen, on monen naisen onnellisuuden esteenä. Esimerkiksi jotkut harrastuksista ovat olleet sallittuja vani pojille. Työtä naisten oikeuksien parantamiseksi on tehty, mistä keskustelijat olivat kiitollisia ja tyytyväisiä. Eräs panelisti tiivisti loppuun hyvän iskulauseen: "Aika kuluu, se ei pysähdy! Siksi: Go ahead!" ja kehotti naisia tekemään nyt sen, mitä haluaa.
Toisessa paneelissa käsiteltiin seksuaalisuutta ja sukupuolta. Paneelin vetäjä oli WHR:n toiminnanjohtaja Sumeera Shrestha ja siihen osallistui mm. transsukupuolinen nainen ja seksuaalisen tasa-arvojärjestön aktiivi. Keskustelu oli nepalin kielellä, mutta tulkkauksesta sain sen verran selkoa, että seksuaalisuus ei Nepalissa enää ole tabu, vaan siitä voi puhua avoimestikin. Eräs panelisteista kertoi saavansa pääasiassa positiivista palautetta sosiaalisessa mediassa siitä, että hän puhuu asioista avoimesti.
Ennen kolmatta paneelia oli jonkinlainen performanssi. Valitettavasti tulkkaus ei selventänyt esityksen syvintä olemusta meille, vaikka nepalinkielisiin osallistujiin esitys selkeästi puri. Jäljellä oli vielä kaksi paneelista, josta viimeistä emme jääneet seuraamaan. Kolmannen paneelin teema oli "girl power" ja osallistujat olivat alle 20-vuotiaita tyttöjä. Nuorimman osallistujan mielestä "girl power" on sitä, että tyttö tekee sen, mitä tahtoo - ei enemmän eikä vähempää, eikä sitä, mitä häneltä odotetaan. Mitään asioita ei tarvitsisi tehdä vain sen takia, että on tyttö. Ympäristön ja läheisten rohkaisevan ja hyväksyvän tuen vuoksi panelistit olivat uskaltaneet lähteä murtamaan rajoja kaikessa tekemisessään.
Festivaali olisi vielä jatkunut iltaan saakka ja siihen sisältyi myös workshoppeja ja oheisohjelmaa. Länsimaalaisina koimme kuitenkin olevamme enemmän sivusta seuraajia ja vierailijoita. Energia ei millään olisi riittänyt tutustumaan kaikkeen tarjontaan edes pintapuolisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti