Miten reissu meni?

Poistuin maasta jo tovi sitten, mutta en vielä osaa tarkkaan analysoida, mitä jäi käteen ja mitä jäi saamatta. Ajatusmaailma meni jossakin määrin uusiksi ja tottuminen takaisin länsimaiseen sivistykseen sen hyvine ja huonoine puolineen ottaa aikansa. Koska en tiedä itsekään, mitä pääni sisällä liikkuu, keskityn käytännön asioihin ja havaintoihin. (kuva Helsinki-Vantaalta 4.2. juuri ennen lähtöä)

Ensiksi pari poimintaa, mikä oli erityisen tarpeellista, mikä turhaa ja mitä olisin tarvinnut.
Voit verrata ennen reissua tekeminiin listoihin (Mitä mukaan? - Erilaisia listoja)
- Adapteri oli oikeastaan turha, koska pistorasioissa oli niin paljon erilaisia reikiä, että useammin siihen sopi meidän pistoke paremmin kuin adapteri. Käytin adapteria, koska se oli ja koska töpseli pysyi usein jämäkämmin seinässä sen kanssa kuin ilman.
- Gorillapod-jalustalle oli verrattain vähän käyttöä. Lahjoitin sen Thaimaassa sitä tarvitsevalle.
- Korvatulpat oli ehdoton!! Enkä löytänyt paikkaa, josta olisin voinut ostaa lisää.
- Kirjasovellus sai ajan kulumaan ja toisinaan unohtamaan ympäristön (niinkuin hyvän kirjan ääressä yleensä).
- Hapankorppujen ja mustien karkkien kanssa tein överit ja tarjosin viimeiset hapankorput Thaimaassa eräälle suomalaiselle.
- Lääkelaukussa oli laastaria yli tarpeiden.
- AloeVeraa ja aurinkorasvaa saa Nepalistakin ja huomattavasti edullisemmin kuin Suomesta.
- Käsidesiä ja kosteuspyyhkeitä saa Nepalista edullisemmin kuin Suomesta, turha kantaa mukana isoja määriä.
- Ripulilääkkeet meni kaikki.
- Kortisonilla parantelin Thaimaassa kauttaaltaan auringon polttamaa ihoa.
- Hyttysverkko oli turha, enkä lopulta missään vaiheessa ostanut hyttysmyrkkyä.
- Otsalamppu on pieni valonlähde erilaisiin tilanteisiin. Ilman sitä elämä olisi ollut huomattavasti hankalampaa.
- Lenkkarit on ihan hyvät kaupunkikengät. Tyylittömät, mutta mitä väliä!! Itse menin oma hyvinvointi edellä ja tyyli tuli kakkosena.
- Vaatteita oli liikaa, mutta sukkia ja alushousuja liian vähän. Legginssejä oli liikaa. Toppeja oli liikaa. Yksi pellavahuivi olisi riittänyt. Toisaalta olisin voinut ottaa toisen pitkähihaisen trikoopaidan, mahdollisesti urheilu-mallisen. 
- Viisumin pystyin maksamaan myös euroina eli USDollareita en olisi edes tarvinnutkaan (eikä niitä ollut).
- Nenähuuhtelukannua en ottanut, enkä koskaan kaivannutkaan.

Oikeastaan mitään todella tarpeellista ei jäänyt puuttumaan, mutta kaikki tarpeellinen ei aina ollut mukana. Siitä sain syyttää vain itseäni.


Monesta varotettiin etukäteen, mutta ei kaikesta. (kts. postaus: Se on vaarallista!)

Liikenne ON kaaosta, mutta siihen tottui. Kadun ylittäminen ei ollut niin kammottavaa, mitä alunperin kuvittelin ja yleensä autoilijat väistivät jalankulkijoita, jos he vain käyttäytyivät ennalta arvattavasti. Katu piti ylittää tasaisen rauhalliseen tahtiin ja jos joku auto lähestyi liian nopeasti, omaa turvallisuudentunnetta sai lisättyä, kun nosti oman kätensä kulkuvälineen ajajalle pysähtymisen (=hidastamisen) merkiksi. Lopulta onnistuin siinä aika hyvin ja luontevasti.

Liikennevaloja ei ole ja jos onkin, yleensä ne eivät toimi. Polliisi-sedät (ja -tädit) pitävät ruuhkaisen liikenteen jonkinlaisessa kuosissa.

Bussit olivat aina täynnä (Hiaceen mahtuu hätätapauksessa vaikka 50 henkilöä), autot olivat huonokuntoisia. Suurin osa olisi lännessä ajettu romuttamolle jo ajat sitten, mikro-busseista eli Hiaceista suurin osa. Kaikki kuskit eivät olleet täysiä reikäpäitä, mutta niitäkin on joukossa. Joskus sai pelätä henkensä edestä - kolaria tai tippumista avoimesta oviaukosta pihalle.

Jos matkustajilla oli isompia kasseja, ne heitettiin katolle. Kertaakaan en nähnyt katolla ihmisiä tai eläimiä, mutta kuljinkin pääasiassa urbaanilla seudulla.

Paikasta toiseen siirtyminen on hidasta myös kävellen, koska joka paikassa on paljon ihmisiä. Kävelyvauhti oli parhaimmillaankin noin 4km/h. Erityisesti basaareilla vauhti oli hidasta. Kapeille kaduille mahdutettiin pakettiautot ja skootterit kaiken sen ihmismassan sekaan.

Vaikkei ihmisiä olisi ollutkaan, kävelyä hidasti tolkuttoman korkeat jalkakäytävän kiveykset. Porrastreeniä hyväjalkaiselle, huonojalkaiselle painajainen. Lastenrattaita ei näkynyt kuin muutaman kerran. Maassa makoilevia kulkukoiria oli hyvä varoa, oman terveytensä puolesta. Mutta kukaan ei muistuttanut, että hindulaisessa maassa LEHMÄ saa nukkua vaikka keskellä vilkkainta tietä! Lauhkeita tuntuivat olevan, mutta monen metrin säteelle pläjähtäneen kakkaläjän ylittäminen oli omalla tavalla haasteellista. Niiden loikoilu tai talsiminen ei minua yleensä haitannut.

Joskus sai varoa, ettei kompastunut sähköjohtoihin. Yleensä ne jäivät johonkin pään yläpuolelle, mutta pahimmillaan joku roikkui maahan asti. Ukkosella teki mieli pysyä kotona.

Tiet ovat huonokuntoisia, mutta esimerkiksi Kathmandu-Pokhara-välinen tie ja Pokharan kadut olivat paremmassa kunnossa, mitä odotin. Ajonopeudet autolla olivat tiestä ja ruuhkasta riippuen 10-30km/h. Kaksipyöräiset moottoriajoneuvot pääsivät ehkä vähän nopeammin.

Buthanilakantan raittia

Bhaktapurin katuja

Lentoliikenne on suhteellisens turvallista, mutta ensimmäistä kertaa lento-onnettomuudet koskettivat läheltä. Kolmen kuukauden aikana Kathmandun lentokentällä tapahtui kaksi onnettomuutta:
Ensimmäinen, jossa kuoli 49 ihmistä: https://yle.fi/uutiset/3-10112357
ja toinen, jossa ei onneksi kuollut ketään: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005650111.html

Porukka odottaa lentokonetta, joka oli edelliseltä päivältä peruttu. Portilla hurrattiin, kun odottelevat matkustajat näkivät koneen rullaavan ehjänä kohti terminaalia.

Kathmandun ilma ON hengitysKELVOTONTA. Laitoin ensimmäisen maskin naamalle taksimatkalla lentokentältä Sailolle. Loppuajoista kyllästyin hiostavaan naamamaskiin ja putsasin aina kotiin tullessa nenästä eritettä, joka oli pölystä mustana.

Meteliä on joka paikassa, aina. Liikenne, tööttäämiset, huutelut, koirien haukunta, lehmien ammunta, lintujen sirkutus, naapuritalossa asuvan lapsen itku ja kiukuttelu, ylilentävät lentokoneet, ukkonen, jne.

Yksi maanjäristys meidän aikana oli, mutta valitettavasti yöaikaan, joten koin sen unissani. Ihmisten puheissa kuitenkin kuuluu maanjäristykset jatkuvasti: tapahtuiko joku asia ennen vai jälkeen maanjäristysten. Jotkut kertoivat kokemuksistaan, missä silloin oli ja mitä lähellä tapahtui. Sanotaan, että ihmiset ovat huonosti varautuneet järistyksiin ja niin olimme mekin: Ei meillä mitään maanjäristyslaukkua ollut.

Turistiripuli on yleinen ja vahvistan tämän väitteen: Toimiston viidestä länkkäristä kaikki saivat ripulin, omalla ajallaan. Itse sain vielä loppuvaiheessa toisenkin ja siihen meni loputkin ripulilääkkeet.

Lopputulos on: Olen Suomessa ja hengissä, terveyttä selvitän parhaillaan.