Buthanilakanta - Shivapuri - buddhalaisluostari
Jotta edes viikonloppuna voisi hengittää ja lepuuttaa korviaan, täytyy lähteä ulos kaupungista. Määränpää oli Shivapurin kansallispuisto, joka on meiltä n. 20km päässä. Lähdimme kahdeksan aikaan aamulla, vaihdoimme bussia ja olimme perillä puoli kymmenen aikaan ja totesimme, että se tuttu iso vihreä bussi oli myös Buthanilakantan kylässä! Tapaaminen oli sovittu kymmeneksi italialaisen Saran ja itävaltalaisen Kerstinin kanssa.
Sillä tiimillä kiipesimme nautiskeluvauhtia kansallispuiston portille mutaista, kivistä, kuoppaista ja vetistä tietä läpi asutuksen. Kerstin oli paikalla toista kertaa ja opas-kopilla oli tuttu opas, joka lähti myös meidän mukaan. Olkoon hän vaikkapa Shami. Hinta oli 565npr (sisäänpääsy) + 800npr (opas) jaettuna neljälle.
Kävelimme hissukseen ylös kivistä ja kuoppaista tietä, oppaan jutellessa milloin meille kaikille, milloin yhdelle tai kahdelle meistä. Minä olin välillä ihan omissa maailmassa kamerani kanssaa ja nautin täydestä sielusta!
Kävelimme reilun tunnin verran loivaa ylämäkeä ja loppumatkasta oli pieni porrastreeni: 410 porrasta buddhalaisluostarille. Käyskentelimme luostarialueella nauttien rauhasta (vain) kahden apinan loikkiessa pitkin pihaa. Näkymät olisivat olleet hyvät, jos olisi ollut pilvetöntä, mutta se vain on karu totuus, että Kathmandu on pölyinen kaupunki. Ensi kerralla jäämme yöksi luostarin yömajaan.
Alas tulimme ilman sen kummempia pysähdyksiä, joten opasmaksun kolmen tunnin aikaraja riitti. Loppumatkasta opas jutteli Katan kanssa mm. kokemuksistaan vuoden 2015 maanjäristyksistä. Hän oli ehtinyt juuri ja juuri ajaa eläimet ulos talosta sekä mennä itse perässä ennen kuin koko talo romahti. Neljään viikkoon hän ei uskaltanut lähteä kotikylästään mihinkään. Hän kertoi myös, että 5-6 päivää sitten yöaikaan oli maanjäristys, joka tuntui pahiten juuri Lalitpurissa eli meidän asuinalueella. Emme tienneet, mutta oli kiva kuulla, ettei tärinä ollut häirinnyt meidän yöunia. Opas ei uskonut, ettemme tienneet. Siitä oli kuulemma lehdet ja uutiset täynnä.
Alaspäin laskeuduimme eri tietä, hiukan heikompilaatuista. Matkalla kummastelin paikallisten elämänmenoa. Länsimaisesta tuntuu käsittämättömältä, että rakentaminen tapahtuu edelleen käsin, pyykit astiat pestään paljussa kadulla, vesijohtovesi tarkoittaa kadulla kulkevaa letkua, jossa saattaa välillä olla jokunen reikä, mutta mitäs pienistä. Lapset ovat edelleenkin innokkaita huutelemaan "hello", "bye" tai "namaste" ja ovat ihan innoissaan, jos pysähdytään hetkeksi juttelemaan. Mutta vain kerran meidän kanssa haluttiin samaan kuvaan. Se oli kylän basaarilla Kerstiniä ja Saraa odotellessa ja halukkaat olivat nuoria naisia.
Alhaalta löytyi kiva ravintola, jossa söin chicken chowmein -annoksen. Siinä on nuudelia, kasviksia ja kanaa jotenkin maustettu ja ehkä jotenkin öljyssä friteerattu. Ei liian tulista. Sitä tulen täältä vielä kaipaamaan, ellei Sailo-äiti opeta minua tekemään sitä. Tämän aterian nautin lehmien ammunnan ja hääjuhlan musiikin säestyksellä.
Basaarilta ostin sanomalehteen käärästynä kapean rinkulan, joka paistetaan öljyssä kuten munkit. Maku oli kuten lettu tai vohveli, koostumus hieman rakeinen. Ihan syötävää, hinta oli 25npr. Sen jälkeen vatsa voi olosuhteisiin nähden erinomaisesti.
Iso vihreä bussi toi meidät kaikki Buthanilakantasta Kathmanduun, Kerstin ja Sarakin pääsivät sillä koteihinsa. Me köyhät opiskelijat emme mielellämme käytä takseja, koska busseilla pääsee monta kymmentä kertaa halvemmalla ja riski tulla huijatuksi on pienempi. En tiedä mikä oli, mutta mennessä matka oli yhteensä 50npr, palatessa 25npr. Jos joku veti välistä, niin ei montaa rahaa. Taksimatkat ovat länsimaihin verrattuna edullisia, Kathmandussa joitakin satoja rupioita eli joitakin euroja. Siitä huolimatta, mielummin syön vähän paremmin.
Päivä oli kiva, vaikka englannin puhuminen ja ymmärtäminen alkoikin jo väsyttää. Itse kansallispuisto ei mitenkään erikoinen ollut. Enemmän mielenkiintoista nähtävää ja maisemaa oli Buthanilakantan kylässä.
Sillä tiimillä kiipesimme nautiskeluvauhtia kansallispuiston portille mutaista, kivistä, kuoppaista ja vetistä tietä läpi asutuksen. Kerstin oli paikalla toista kertaa ja opas-kopilla oli tuttu opas, joka lähti myös meidän mukaan. Olkoon hän vaikkapa Shami. Hinta oli 565npr (sisäänpääsy) + 800npr (opas) jaettuna neljälle.
Kävelimme hissukseen ylös kivistä ja kuoppaista tietä, oppaan jutellessa milloin meille kaikille, milloin yhdelle tai kahdelle meistä. Minä olin välillä ihan omissa maailmassa kamerani kanssaa ja nautin täydestä sielusta!
Kävelimme reilun tunnin verran loivaa ylämäkeä ja loppumatkasta oli pieni porrastreeni: 410 porrasta buddhalaisluostarille. Käyskentelimme luostarialueella nauttien rauhasta (vain) kahden apinan loikkiessa pitkin pihaa. Näkymät olisivat olleet hyvät, jos olisi ollut pilvetöntä, mutta se vain on karu totuus, että Kathmandu on pölyinen kaupunki. Ensi kerralla jäämme yöksi luostarin yömajaan.
Alas tulimme ilman sen kummempia pysähdyksiä, joten opasmaksun kolmen tunnin aikaraja riitti. Loppumatkasta opas jutteli Katan kanssa mm. kokemuksistaan vuoden 2015 maanjäristyksistä. Hän oli ehtinyt juuri ja juuri ajaa eläimet ulos talosta sekä mennä itse perässä ennen kuin koko talo romahti. Neljään viikkoon hän ei uskaltanut lähteä kotikylästään mihinkään. Hän kertoi myös, että 5-6 päivää sitten yöaikaan oli maanjäristys, joka tuntui pahiten juuri Lalitpurissa eli meidän asuinalueella. Emme tienneet, mutta oli kiva kuulla, ettei tärinä ollut häirinnyt meidän yöunia. Opas ei uskonut, ettemme tienneet. Siitä oli kuulemma lehdet ja uutiset täynnä.
Alhaalta löytyi kiva ravintola, jossa söin chicken chowmein -annoksen. Siinä on nuudelia, kasviksia ja kanaa jotenkin maustettu ja ehkä jotenkin öljyssä friteerattu. Ei liian tulista. Sitä tulen täältä vielä kaipaamaan, ellei Sailo-äiti opeta minua tekemään sitä. Tämän aterian nautin lehmien ammunnan ja hääjuhlan musiikin säestyksellä.
Basaarilta ostin sanomalehteen käärästynä kapean rinkulan, joka paistetaan öljyssä kuten munkit. Maku oli kuten lettu tai vohveli, koostumus hieman rakeinen. Ihan syötävää, hinta oli 25npr. Sen jälkeen vatsa voi olosuhteisiin nähden erinomaisesti.
Iso vihreä bussi toi meidät kaikki Buthanilakantasta Kathmanduun, Kerstin ja Sarakin pääsivät sillä koteihinsa. Me köyhät opiskelijat emme mielellämme käytä takseja, koska busseilla pääsee monta kymmentä kertaa halvemmalla ja riski tulla huijatuksi on pienempi. En tiedä mikä oli, mutta mennessä matka oli yhteensä 50npr, palatessa 25npr. Jos joku veti välistä, niin ei montaa rahaa. Taksimatkat ovat länsimaihin verrattuna edullisia, Kathmandussa joitakin satoja rupioita eli joitakin euroja. Siitä huolimatta, mielummin syön vähän paremmin.
Päivä oli kiva, vaikka englannin puhuminen ja ymmärtäminen alkoikin jo väsyttää. Itse kansallispuisto ei mitenkään erikoinen ollut. Enemmän mielenkiintoista nähtävää ja maisemaa oli Buthanilakantan kylässä.
Kommentit
Lähetä kommentti