Kommunikointi ja tehokkuus
Suomalainen kun puhuu, häntä kannattaa kuunnella, koska se on täyttä asiaa. Suomalainen antaa yleensä rehellisen vastauksen; kyllä tarkoittaa kyllä ja ei tarkoittaa ei. (Savolaisten kohdalla asia on hieman monimutkaisempi, mutta ei tässä yhteydessä siitä sen enempää.) Jos suomalainen ei ymmärrä, hän joko sanoo ettei ymmärrä, kysyy tai ei tee mitään. Olen siinä asiassa poikkeuksellinen suomalainen, sillä minulla on (paha) tapa puhua liikaa, liian laveasti ja sekavasti (suomalaiseen makuun). Olisin toivonut sitä suomalaista kohteluakin, mutta nyt on pitänyt opetella uudenlaista kommunikointia.
Nepalilainen puhuu paljon, vastaa "yes, yes" kysymyksiin ja selityksiin, eikä kuuntele kuin korkeintaan valikoidusti. Sen sijaan, että laventaisin lauseet täkäläiseen mittaan, yritän opetella peri-suomalaisempaan ilmaisuun. Mitä vähemmän sanon, sitä useampi sanomani sana kuunnellaan ja ennen kaikkea haluan tulla kuulluksi.
Kun olin riittävän monesti saanut ideoihin ja kysymyksiin vastaukseksi "yes" ilman luvatunsuuntaisia toimia, muotoilin kysymyksen toisin: "Is it possible or impossible to...?" Vastaus oli "Yes." Toistin kysymyksen samalla tavalla, koska "yes" ei ollut vastausvaihtoehto (ja halusin kysymykseen vastauksen, joka on totta). Kommunikointiin kuuluu myös eleet, joista yksi selkeimmistä on, että pään pudistaminen tarkoittaa "ei" ja nyökkääminen "kyllä" - Nepalissa "kyllä" osoitetaan heiluttamalla päätä vasemmalle ja oikealle (oikeastaan se ei ole pään pudistamista vaan heiluttamista). Siitä pitää edelleenkin muistuttaa itselle, että kuuntelijan reaktio on myönteinen, ei kielteinen.
Nepalilainen ei myöskään välttämättä varmista, onko hän ymmärtänyt oikein - mikä mielestäni olisi erittäin tärkeää, kun keskustelun osapuolet eivät puhu omaa äidinkieltään. Nepalilainen ja suomalainen myöskin ääntävät samaa kieltä eri tavalla. Tässä joku esimerkki, joita olen jo oppinut kuulemaan oikein.
"How are you?"
"Fine thanks! How are you?"
"[pain]!"
"How much is this?"
"[pipti rupiis]."
"We are from Finland."
"Oooh, [Pinland]!"
"When we can go there?"
"I´ll aks it."
En ole näistä englannin kielen lausumispiirteistä saanut päänsärkyä, vaan enemmän tuottaa harmia kaikki muu yllä mainittu. Olemme Katan kanssa ottaneet tavaksi laittaa joillekin ihmisille tärkeät asiat kirjallisena ja lyhyesti - ei sähköpostiin vaan messengeriin. Onneksi Sailo-mama - meidän google - ei kuulu näihin henkilöihin! :)
Olen myös huomannut, ettei samanaikaisesti kannata esittää liian montaa asiaa tai kysymystä. Silloin toinen osapuoli menee sekaisin ja kuvittelee, että nämä kaikki liittyvät toisiinsa. Tämän totesin, kun ensin kysyin Sailolta neuvoa, millä bussilla pääsee paikkaan X. Siinä yhteydessä tuli mieleen, että pääsemme suoralla bussilla Shivapuriin ja sanoin sen heti tämän asian perään. Sailo alkoi selittää, että "Nonono! Don´t take that bus!" - en aikonutkaan. Minun aasinsilta vain on aika lyhyt ja yhdestä bussista pääsee nopeasti toiseen bussiin.
Pitkän aikavälin ajattelu ei myöskään kuulu tänne. Eräänä lauantaiaamuna, kun olimme lähdössä päiväretkelle, Jamesin touhutessa puutarhahommissa, Kata kysyi, mistä voisi ostaa siemeniä? James neuvoi paikan ja ehdotti, että lähdetään tänään iltapäivällä. Asiallahan ei kovin kiire ole, sillä Kata ajatteli jossakin vaiheessa ostaa siemeniä tuliaisiksi Suomeen.
Pyrimme siis esittämään yhden asian kerrallaan. Äärimmäisissä tapauksissa voi kysyä jostakin parin viikon päähän ulottuvasta suunnitelmasta (kuten loman ajankohdasta), mutta pääasiassa kannattaa pysyä lähipäivissä.
Kolmen viikon oleskelun ja työskentelyn jälkeen meille valaistiin, että kun esität idean nepalilaisele, he joko ottavat sen vastaan tai eivät. Siihen mennessä olin saanut ideani pariin kertaan bumerangina takaisin - kommentit olivat laajimmillaan "something is briljant, something is impossible". Odotin, että hän kertoisi, mikä on briljant ja miksi joku asia on mahdoton - tarkempaa mielipidettä, saati keskustelua en koskaan saanut. Seuraava vaihtoehto oli muokata ideaa uudella tavalla ja yrittää myydä sitä uudelleen. Tällä kertaa se "ostettiin", mutta ymmärrettiinkö? Sitä en vielä tiedä.
Työskentely ja sen tehokkuus
Suomalainen insinööri pyrkii tekemään mahdollisimman paljon, mahdollisimman pienessä ajassa, mahdollisimman hyvin. Jos voisin unohtaa kolmeksi kuukaudeksi sen ajatteluvatan, kulttuurishokki olisi huomattavasti lievempi, mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi - ja insinööri loogisuudestaan: tehottomuus, epälooginen kaavamaisuus ja odottelu aiheuttavat joskus sen, että kuppi kiehuu yli (tai kiehuisi, ellei vieressä olisi kokeneempaa aasianmatkaajaa).
Tekemistä en kutsuisi tehokkaaksi kuin muutamassa asiassa:
- basaarien kangas- ja vaatekaupat ovat yleensä ääriään myöten täynnä - ehkä se on osasyy edullisiin hintoihin
- kulkuvälineet lastataan niin täyteen kuin mahdollista - kananmunia, tyhjiä ämpäreitä, roskia, säkkejä joiden sisällöstä en tiedä sekä myös ihmisiä: esim. Hiace saattaa olla niin täynnä ettei ikkunoista nää läpi, silti sisäänheittäjä huutelee lisämatkustajia houkutellakseen. Itse kyydissä olleena laskin, että sisään mahtuu ainakin 35 henkilöä, osa seisomassa. Pienempään malliin menee 20 hlöä istumaan.
Juuri mitään muuta en kutsuisi tehokkaaksi edes vilkkaalla mielikuvituksella.
- yksi kaivaa kuopppaa rautakangella, neljä miestä seisoo vieressä
- pienellä rakennustyömaalla voi olla 20-30 hlöä töissä - iso osa on varmasti tarpeellisia, koska rakentaminen tapahtuu pitkälti käsin
- pienessä putiikissa voi olla 5 henkilöä, asiakkaita meidän lisäksi ei välttämättä ole ollenkaan
(en tietenkään ole varma, ketkä saavat tekemisestään palkkaa ja ketkä ovat vain hengailemassa)
- meidän vakioraflassa on salin puolella 2-4 hlöä, keittiössä 5-10, asiakaspaikkoja 44 (+kotiinkuljetuspalvelu)
- viikko toimistolla saattaa mennä näin: maanantaina kysyt yhtä asiaa, tiistaina saat siihen vastauksen, keskiviikkona se tapahtuu, torstaina kirjoitat siitä raportin, perjantaina puhallat "raskaan" työviikon päätteeksi
- näin sovimme tapaamisen haastatellaksemme naista X: ensin juttelemme ohjaajan kanssa, joka juttelee projektikoordinaattorin kanssa, joka juttelee kyseisen henkilön kanssa, minkä jälkeen projektikoordinaattori juttelee meidän kanssa, minkä jälkeen juttelee nepalilaisten vapaaehtoisten kanssa, minkä jälkeen me juttelemme heiedän kanssa, minkä jälkeen he sopivat meidän puolesta tapaamisen henkilön kanssa
Olen huomanut asioiden hoitamisessa jonkinlaista kaavamaisuutta jäykkyyttä myös muuten. Tilaisuuksien aluksi on seremoniat, kynttilöiden sytytykset ja tervetulohuivien ripustamiset.
Samanlaiset huivit saimme mekin Katan kanssa ja kun seuraavana päivänä ajattelin kohteliaisuuttani käyttää huivia, Sailo hyökkää huivin kimppuun ja sanoo: "Nononono! Don´t use that! It´s just for welcoming!"
Esimerkki epätavallisesta iltapäivästä, jolloin suomalaiset halusivat kokea olevansa jotenkin avuksi.
Eräänä "puhallusperjantaina" Katan tietokoneesta loppui akku kesken, eikä siksi ollut mitään tekemistä. Porukka pakkaili pussukoita ja me menimme kysymään, voimmeko auttaa? Apu kelpasi. Ihmisiä siinä oli jo ainakin kuusi, mutta silti, halusimme tehdä jotain. Olimme jo lounastaneet, toiset eivät, joten jäimme niputtamaan pusseja 20kpl nippuihin, joita sillä erää tuli tuli yhteensä viisi. Lopun 20 minuuttia pakkailimme omia kamoja ja olimme jo lähdössä kotiin, kun porukka tuli takaisin. Meidän työtahti sai kommentin "WOW! So fast!" Jäimme vielä hetkeksi auttamaan ja kun kaikki 20kpl niput oli solmittu, niitä alettiin avaamaan ja niputtamaan eri kokoisiin nippuihin ja nimeämään määräpaikan mukaan. Siinä vaiheessa touhu tuntui insinööristä ja restonomista niin järjettömältä, että poistuimme viikonlopun viettoon.
Kun olin riittävän monesti saanut ideoihin ja kysymyksiin vastaukseksi "yes" ilman luvatunsuuntaisia toimia, muotoilin kysymyksen toisin: "Is it possible or impossible to...?" Vastaus oli "Yes." Toistin kysymyksen samalla tavalla, koska "yes" ei ollut vastausvaihtoehto (ja halusin kysymykseen vastauksen, joka on totta). Kommunikointiin kuuluu myös eleet, joista yksi selkeimmistä on, että pään pudistaminen tarkoittaa "ei" ja nyökkääminen "kyllä" - Nepalissa "kyllä" osoitetaan heiluttamalla päätä vasemmalle ja oikealle (oikeastaan se ei ole pään pudistamista vaan heiluttamista). Siitä pitää edelleenkin muistuttaa itselle, että kuuntelijan reaktio on myönteinen, ei kielteinen.
Nepalilainen ei myöskään välttämättä varmista, onko hän ymmärtänyt oikein - mikä mielestäni olisi erittäin tärkeää, kun keskustelun osapuolet eivät puhu omaa äidinkieltään. Nepalilainen ja suomalainen myöskin ääntävät samaa kieltä eri tavalla. Tässä joku esimerkki, joita olen jo oppinut kuulemaan oikein.
"How are you?"
"Fine thanks! How are you?"
"[pain]!"
"How much is this?"
"[pipti rupiis]."
"We are from Finland."
"Oooh, [Pinland]!"
"When we can go there?"
"I´ll aks it."
En ole näistä englannin kielen lausumispiirteistä saanut päänsärkyä, vaan enemmän tuottaa harmia kaikki muu yllä mainittu. Olemme Katan kanssa ottaneet tavaksi laittaa joillekin ihmisille tärkeät asiat kirjallisena ja lyhyesti - ei sähköpostiin vaan messengeriin. Onneksi Sailo-mama - meidän google - ei kuulu näihin henkilöihin! :)
Olen myös huomannut, ettei samanaikaisesti kannata esittää liian montaa asiaa tai kysymystä. Silloin toinen osapuoli menee sekaisin ja kuvittelee, että nämä kaikki liittyvät toisiinsa. Tämän totesin, kun ensin kysyin Sailolta neuvoa, millä bussilla pääsee paikkaan X. Siinä yhteydessä tuli mieleen, että pääsemme suoralla bussilla Shivapuriin ja sanoin sen heti tämän asian perään. Sailo alkoi selittää, että "Nonono! Don´t take that bus!" - en aikonutkaan. Minun aasinsilta vain on aika lyhyt ja yhdestä bussista pääsee nopeasti toiseen bussiin.
Pitkän aikavälin ajattelu ei myöskään kuulu tänne. Eräänä lauantaiaamuna, kun olimme lähdössä päiväretkelle, Jamesin touhutessa puutarhahommissa, Kata kysyi, mistä voisi ostaa siemeniä? James neuvoi paikan ja ehdotti, että lähdetään tänään iltapäivällä. Asiallahan ei kovin kiire ole, sillä Kata ajatteli jossakin vaiheessa ostaa siemeniä tuliaisiksi Suomeen.
Pyrimme siis esittämään yhden asian kerrallaan. Äärimmäisissä tapauksissa voi kysyä jostakin parin viikon päähän ulottuvasta suunnitelmasta (kuten loman ajankohdasta), mutta pääasiassa kannattaa pysyä lähipäivissä.
Kolmen viikon oleskelun ja työskentelyn jälkeen meille valaistiin, että kun esität idean nepalilaisele, he joko ottavat sen vastaan tai eivät. Siihen mennessä olin saanut ideani pariin kertaan bumerangina takaisin - kommentit olivat laajimmillaan "something is briljant, something is impossible". Odotin, että hän kertoisi, mikä on briljant ja miksi joku asia on mahdoton - tarkempaa mielipidettä, saati keskustelua en koskaan saanut. Seuraava vaihtoehto oli muokata ideaa uudella tavalla ja yrittää myydä sitä uudelleen. Tällä kertaa se "ostettiin", mutta ymmärrettiinkö? Sitä en vielä tiedä.
Työskentely ja sen tehokkuus
Suomalainen insinööri pyrkii tekemään mahdollisimman paljon, mahdollisimman pienessä ajassa, mahdollisimman hyvin. Jos voisin unohtaa kolmeksi kuukaudeksi sen ajatteluvatan, kulttuurishokki olisi huomattavasti lievempi, mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi - ja insinööri loogisuudestaan: tehottomuus, epälooginen kaavamaisuus ja odottelu aiheuttavat joskus sen, että kuppi kiehuu yli (tai kiehuisi, ellei vieressä olisi kokeneempaa aasianmatkaajaa).
Tekemistä en kutsuisi tehokkaaksi kuin muutamassa asiassa:
- basaarien kangas- ja vaatekaupat ovat yleensä ääriään myöten täynnä - ehkä se on osasyy edullisiin hintoihin
- kulkuvälineet lastataan niin täyteen kuin mahdollista - kananmunia, tyhjiä ämpäreitä, roskia, säkkejä joiden sisällöstä en tiedä sekä myös ihmisiä: esim. Hiace saattaa olla niin täynnä ettei ikkunoista nää läpi, silti sisäänheittäjä huutelee lisämatkustajia houkutellakseen. Itse kyydissä olleena laskin, että sisään mahtuu ainakin 35 henkilöä, osa seisomassa. Pienempään malliin menee 20 hlöä istumaan.
Juuri mitään muuta en kutsuisi tehokkaaksi edes vilkkaalla mielikuvituksella.
- yksi kaivaa kuopppaa rautakangella, neljä miestä seisoo vieressä
- pienellä rakennustyömaalla voi olla 20-30 hlöä töissä - iso osa on varmasti tarpeellisia, koska rakentaminen tapahtuu pitkälti käsin
- pienessä putiikissa voi olla 5 henkilöä, asiakkaita meidän lisäksi ei välttämättä ole ollenkaan
(en tietenkään ole varma, ketkä saavat tekemisestään palkkaa ja ketkä ovat vain hengailemassa)
- meidän vakioraflassa on salin puolella 2-4 hlöä, keittiössä 5-10, asiakaspaikkoja 44 (+kotiinkuljetuspalvelu)
- viikko toimistolla saattaa mennä näin: maanantaina kysyt yhtä asiaa, tiistaina saat siihen vastauksen, keskiviikkona se tapahtuu, torstaina kirjoitat siitä raportin, perjantaina puhallat "raskaan" työviikon päätteeksi
- näin sovimme tapaamisen haastatellaksemme naista X: ensin juttelemme ohjaajan kanssa, joka juttelee projektikoordinaattorin kanssa, joka juttelee kyseisen henkilön kanssa, minkä jälkeen projektikoordinaattori juttelee meidän kanssa, minkä jälkeen juttelee nepalilaisten vapaaehtoisten kanssa, minkä jälkeen me juttelemme heiedän kanssa, minkä jälkeen he sopivat meidän puolesta tapaamisen henkilön kanssa
Olen huomanut asioiden hoitamisessa jonkinlaista kaavamaisuutta jäykkyyttä myös muuten. Tilaisuuksien aluksi on seremoniat, kynttilöiden sytytykset ja tervetulohuivien ripustamiset.
Samanlaiset huivit saimme mekin Katan kanssa ja kun seuraavana päivänä ajattelin kohteliaisuuttani käyttää huivia, Sailo hyökkää huivin kimppuun ja sanoo: "Nononono! Don´t use that! It´s just for welcoming!"
Esimerkki epätavallisesta iltapäivästä, jolloin suomalaiset halusivat kokea olevansa jotenkin avuksi.
Eräänä "puhallusperjantaina" Katan tietokoneesta loppui akku kesken, eikä siksi ollut mitään tekemistä. Porukka pakkaili pussukoita ja me menimme kysymään, voimmeko auttaa? Apu kelpasi. Ihmisiä siinä oli jo ainakin kuusi, mutta silti, halusimme tehdä jotain. Olimme jo lounastaneet, toiset eivät, joten jäimme niputtamaan pusseja 20kpl nippuihin, joita sillä erää tuli tuli yhteensä viisi. Lopun 20 minuuttia pakkailimme omia kamoja ja olimme jo lähdössä kotiin, kun porukka tuli takaisin. Meidän työtahti sai kommentin "WOW! So fast!" Jäimme vielä hetkeksi auttamaan ja kun kaikki 20kpl niput oli solmittu, niitä alettiin avaamaan ja niputtamaan eri kokoisiin nippuihin ja nimeämään määräpaikan mukaan. Siinä vaiheessa touhu tuntui insinööristä ja restonomista niin järjettömältä, että poistuimme viikonlopun viettoon.
Kommentit
Lähetä kommentti