"Maailmaa ei voi muuttaa, jos ei sitä tunne."

Koska lähden vapaaehtoistyöhön, on parempi tutustua hieman etukäteen maailmaan, johon olen menossa. Tutustumalla kulttuuriin poistan romantisoituja ennakkokäsityksiä, mikä saattavat tositilanteessa pahentaa kulttuurishokkia. Lähdekirjallisuuden lisäksi tämän hetken mielikuvaan on vaikuttanut myös muutaman yksittäisen ihmisen kokemus. Todellisuus tulee joka tapauksessa iskemään kasvoille kuin tunkkainen pölyrätti.

Naisena Suomessa

Minä, länsimainen nainen, olen syntynyt yhteiskuntaan, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo on tärkeää. Se, että joku vetää herneen nenään, kun työpaikalla on esiMIES vaikka hän on nainen, tuntuu naurettavan pieneltä katsoessa maailman kokonaistilannetta. Matkaa täydelliseen tasa-arvoon meillä vielä on, mutta voidaanko sitä edes saavuttaa? Mitä se täydellinen tasa-arvo edes on? En vastusta tasa-arvoistumista ja pidän esimerkiksi #metoo-kampanjaa tärkeänä siksi, että naiset uskaltaisivat puhua ja puuttua kohtaamaansa seksuaaliseen häirintään.

Seuraavassa litania naisten oikeuksien kehittymisestä Suomessa.

- 1860 aviomiehen kuritusvalta ei ole oikeuskäytännössä hyväksyttävää
- 1864 25 vuotias nainen pois holhouksen alta eli tulivat täysivaltaisiksi, aiemmin sitä piti erikseen anoa kunnalta (miehestä tuli täysivaltainen 21-vuotiaana ilman, että sitä tarvitsi hakea)
- 1878 naisella yhtäläinen perintöoikeus
- 1897 nainen täysvaltainen samaan aikaan miehen kanssa, 21-vuotiaana
- 1901 naisille yhtäläinen opiskeluoikeus yliopistossa
- 1906 naisille äänioikeus valtiollisissa vaaleissa sekä vaalikelpoisuus
- 1919 naimisissa olevalle naiselle oikeus ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta
- 1926 ensimmäinen naisministeri (Miina Sillanpää) ja naisille kelpoisuus valtion virkoihin
- 1930 aviovaimo vapautuu aviomiehen holhouksesta
- 1950-90-luvuilla rutkasti lainsäädäntöä naisten oikeuksien parantamiseksi
- 1994 avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoidaan
- 1996 sukupuoleen perustuva syrjintä kriminalisoidaan
- 1999 laki lähestymiskiellosta
(Lähde: Wikipedia)

Minusta tuntuu, että olen maailmanlaajuisesti etuoikeutetussa asemassa, kun minua ei kukaan kieltänyt lukemasta 5-vuotiaana ja olen saanut käydä koulut siinä missä veljenikin. Äitini oli kotiäiti, mutta myös isä osallistui kotitöihin ja tapa on periytynyt seuraaville sukupolville. Miespuolisilla sukulaisilla ei ole oikeutta määrätä, mitä opiskelen, kenen kanssa juttelen, kenen kanssa menen naimisiin vai menenkö ollenkaan? Olenko poliittisesti aktiivinen vai passiivinen? Käytänkö rahat taloon, osakkeisiin vai maailmanympärysmatkaan? Kenelläkään ei ole oikeutta kajota minuun fyysisesti tai seksuaalisesti, edes mahdollisen aviopuolison. Sen sijaan, että vaahtoaisin Suomessa sukupuolittuneista ammattinimikkeistä, katson tärkeämmäksi tehdä työtä siellä, missä sitä oikeasti on.


Naisena Nepalissa

Nepalissa asiat ovat hieman toisin. Naiset saivat kyllä äänioikeuden "jo" vuonna 1951 ja monia muitakin lakeja naisten aseman parantamiseksi on tehty, mutta lakien toteutumista valvotaan heikosti. Naisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttaa asuinpaikka, uskonto, kasti, kansanryhmä, kieli ja perheen koulutustaso, mutta yleisestikin naisen tehtävänä on perinteisesti ollut synnyttää poikalapsia ja näin ajatellaan edelleenkin. Nepalissa naisten lukutaitoaste on alhainen, eikä lukutaidon aina katsota olevan ihmisen perusoikeus. (Meillä lukutaitoaste on käytännössä 100%.) Velvollisuus kotitöiden hoitamisesta pitää naiset kiinni kotona, poissa opiskelusta ja ansiotyöstä. Kotitöitä nepalilaisessa kotitaloudessa voi olla paljonkin: länsimaisesta varustelusta ei voida edes uneksia, sillä käytännössä sähköäkään ei ole kaiken aikaa saatavilla. 

Kaupungeissa on otettu kehitysaskeleita naisen aseman parantamiseksi, mutta maaseudulla asuvat ovat edelleen todella heikossa asemassa. Köyhyys ajaa perheitä ihmiskauppaan ja seksiorjuuteen. Katsotaan, että perhe omistaa naisen ja ilman miestä nainen on sosiaalisesti huonossa asemassa. Siksi avioituminen on käytännössä lähes pakko ja usein perhe järjestää avioliitot. Lapsiavioliitot ovat kiellettyjä, mutta siitä huolimatta tytöt naitetaan erittäin nuorina. Avioliitossa miehen perheelle maksetaan myötäjäiset, mutta jos ne eivät ole riittävän suuret, nainen voi joutua kärsimään. Avioliiton myötä naisen (tai tytön) omistajuus siirtyy aviomiehelle, eikä naisella avioliitossa ole itsemääräämisoikeutta. Kuulostaa samalta kuin meillä 150 vuotta sitten. Tuohon maailman aikaan avioliitto oli suotava, mutta ei ehdottoman pakollinen: nuoresta piiasta tuli ajan saatossa vanhapiika. Nykyään meillä ei ole vanhoja piikoja, vaan sinkkuja, myös sinkkutätejä ja -mummoja.

Leskien asema on erityisen huono, mutta enää heidän ei sentään tarvitse heittäytyä kuolleen miehensä ruumisroviolle. Naista kuitenkin pidetään usein syyllisenä miehensä kuolemaan, ilman minkäänlaisia perusteita. Taikauskoisten perinteiden mukaan leskinainen nähdään myös pahan onnen tuojina. Naisen toimeentulo on riippuvainen miehestä, eikä naisen koulutukseen panosteta. Heikko lukutaitoaste (n.25%) ja alhainen koulutustaso vaikeuttavat toimetolua miehen kuoleman jälkeen. Monet leskistä ovat vielä nuoria, jopa reilusti alle parikymppisiä ja joutuvat usein kantamaan leskeyden taakkaa lopun ikäänsä. Moderneissa piireissä uudelleen avioituminen saattaa kuitenkin olla hyväksytympää. Lainsäädäntöä on viime vuosikymmenet kehitetty leskinaisten oikeuksien parantamiseksi, mutta lakia valvotaan heikosti ja nainen saattaa kuolleen miehensä sukulaisten vaatimuksesta esimerkiksi luopua omaisuudestaan, vaikka lain mukaan hänellä on oikeus perintöön.


YK:n ihmisoikeusjulistus ja naisten oikeuksien sopimus

Naisten ja miesten välinen eriarvoisuus maailmalla on vielä voimakasta, huolimatta YK:n naisten oikeuksien sopimuksesta, joka hyväksyttiin vuonna 1979 ja astui voimaan 1981. Sopimuksen myötä naisten ei enää katsottu olevan tuen ja toimen kohteena, vaan aktiivisina osallistujina. Sopimuksessa ei kuitenkaan automaattisesti puututtu naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, vaan se on pitänyt huomioida erikseen. Jotkut ihmisoikeusasiat koskevat vain naisia, jolloin epäoikeudenmukaisuutta ei välttämättä nähdä tai siihen ei haluta puuttua. Esimerkiksi synnytykseen liittyvät kysymykset koskevat vain naisia. Traditioihin perustuva leskinaisten huono kohtelu koskee myös kaikkia naisia, ei vain huonompiosaisia. Kulttuuriset ja yhteiskunnalliset traditiot hidastavat muutosta niin lainsäädännöllisesti kuin sen valvonnassakin.

Länsimaissa on jo pitkään haluttu poistaa eriarvoisuutta, myös kehitysmaissa, mutta syiden sijaan on keskitytty seurauksiin. Kulttuurien vuorovaikutus voi rikastuttaa, mutta myös tuottaa ongelmia ja vieraat käytännöt saatetaan kokea myös uhkana. Käsitys länsimaisesta kulttuurista välittyy usein elokuvateollisuuden kautta, eikä se yleensä ole realistinen tai koko kansaa kuvaava. Siksi pidetään mielummin kiinni ihmisoikeuksia loukkaavista perinteistä kuin suhtauduttaisi myötämielisesti länsimaiseen (kuviteltuun) arvomaailmaan.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan ihmisillä on tasavertaiset oikeudet ennen avioliittoa, sen aikana ja sen jälkeen. Myös avioliiton solmiminen tapahtuu osapuolten vapaasta tahdosta. Jokaisella on oikeus maksuttomaan alkeis- tai perustason opetukseen, oikeus omistaa omaisuutta ilman että sitä häneltä saa millään mielivallalla riistää. En löytänyt vahvistettua tietoa, onko Nepal hyväksynyt tämän julistuksen tai naisten oikeuksien julistuksen. Oli tai ei, lain ja oikeuksien toteutumista valvotaan maassa heikosti.


"Pidämme itsestäänselvänä, että meidät on luotu tasa-arvoisiksi ja että meillä kaikilla on luovuttamattomia elämään ja vapauksiin ja onnellisuuteen liittyviä oikeuksia. Mutta jos ihmisellä ei ole työtä eikä tuloja, ei hänellä ole ihmisarvoista elämääkään, ei vapauksia eikä mahdollisuuksia pyrkiä onnellisuuteen." Martin Luther King 1968



Lähteet:
Wikipedia
Naistahto
WHR
YK/YK-Suomi
Ihmisoikeudet Aasiassa: Eija Niskanen
Ihmisoikeuskasvatuksen käsikirja: Suomen UNESCO-toimikunnan julkaisuja no. 78
Naisten ihmisoikeuksien käsikirja: Monica Herrlin (toim.)